Info

Havsgården sijaitsee Kyrkogårdsö-nimisellä saarella, Kökarin kunnassa keskellä Ahvenanmaan saaristoa.

Historia

Saarella on tapahtumarikas ja mielenkiintoinen historia,sisältäen merenkulkua, kalastusta,kaupankäyntiä,metsästystä ja maanviljelyä. Vanhoissa purjehdusväyläselosteissa 1400-luvulta mainitaan Kyrkogårdsö ”Bötet”-kallio suuntamerkkinä. Saaressa on asuttu 1500 luvulta lähtien ja se on hyvä esimerkki vanhasta saaristolaiskulttuurista. Nuorin sukupolvi tänään on 17. sukupolvi samasta suvusta saarella.

Saaren länsipuolella sijaitsee kolme päärakennusta 1800 luvulta, joissa Havsgården sijaitsee niistä vanhimmassa,nimeltään ”Storgårds”. Storgårds on myös ainoa niistä jossa asutaan ympärivuoden. Saaren itäpuolella sijaitsee hirsisauna omassa rauhallisessa poukamassaan.

Koko

Saaren koko noin 1 km *2 km. Kyrkogårdsön kasvi- ja eläinmaailma on ainutlaatuisen monipuolinen. Sen luonto vaihtelee karuista kallionrannoista vehreisiin lehtoihin.